Arctilan asiantuntevat arkkitehdit auttavat tekemään unelmistasi totta.

Kuljemme rinnallasi arkkitehteina ja pääsuunnittelijoina rakentamisen kaikissa vaiheissa, henkilökohtaisesti opastaen ja vuosien kokemuksella.

Meiltä saat kaikki pientalorakentamisen arkkitehtisuunnitelmat

Olemme erikoistuneet myös hirsirakentamiseen ja passiivirakentamiseen.

Hyvä arkkitehti on helposti lähestyttävä kumppani

Arctila on paras arkkitehtitoimisto omaa kotia suunnittelevalle haaveilijalle, unelmiensa toteuttajalle. Sinulle, joka tiedät tarkalleen, mitä haluat – mutta myös sinulle, joka et vielä yhtään tiedä mistä aloittaa.
Me luomme mielessä pyörivistä ajatuksista kokonaisuuksia. Käännämme hatarat mielikuvat ja kysymykset suunnitelmiksi, joilla pääset liikkeelle. Kun haaveet, tarpeet ja mahdollisuudet on sovitettu yhteen, toteutamme luonnossuunnitelmat. Luonnossuunnittelun jälkeen piirrämme pääpiirustukset, eli tarkemmat raamit rakennusluvan hakua varten ja lopuksi millintarkat mittakaavat. Huolehdimme, että suunnitelmat toteutetaan sellaisena kuin ne yhdessä kanssasi muotoiltiin.
Arctila on kumppani, jonka tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että elämäsi tärkein projekti on hyvissä käsissä.

Arkkitehtisuunnittelu on haaveiden, tarpeiden ja mahdollisuuksien tasapainoa

Arkkitehtisuunnittelu on meille intohimo. Se on monien näkökulmien, toiveiden, määräysten ja mahdollisuuksien muodostama kompromissi.

Taidetta, toiminnallisuutta ja elämää. Lakeja ja ohjeita, palapeliä ja ratkaisuja.

Ajattelemme, että erityisesti henkilöasiakkaille suunnitellessamme, tärkeimpiä tehtäviämme on kuulla tarpeesi ja toiveesi – jotta lopputulos herättää sinussa sitä samaa pakahduttavaa intoa, jota arkkitehtisuunnittelu meissä herättää.

Tavoitteemme on tarjota yksilöllisesti räätälöity, ainutlaatuisiin unelmiisi sopiva kokonaisuus. Toteuttaa lopputulos, joka on suunniteltu täydellisesti sinun tarpeisiisi ja toiveisiisi pohjautuen.

Meillä jokainen asiakas kohdataan omana ainutlaatuisena itsenään. Hengähdä siis syvään ja tule sellaisena kuin olet. Me kuuntelemme.

Tiedämme, että rakentamisen lukuiset lait ja kiemurat voivat aiheuttaa päänvaivaa. Niistä huolehtiminen on meidän ammattitaitoamme, joten voit luottaa siihen, että suunnittelu on hyvissä käsissä. Pääsuunnittelijoina toimiessamme tehtävämme on neuvoa, opastaa, selittää ja ratkoa – me pysymme rinnallasi koko projektisi ajan.

Meille on tärkeää, että yhteistyö kanssamme on rentoa, aitoa ja elämänmakuista. Teemme kaikkemme ollaksemme helposti lähestyttäviä, sillä vain aidon vuoropuhelun kautta tavoitamme sen, millaista elämäsi on. Kun ymmärrämme persoonaasi ja haaveitasi, pääsemme lopputulokseen, joka herättää ylpeyttä, rakkautta ja pakahduttavaa iloa.

Millaisesta asumisesta sinä haaveilet?

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää

Arkkitehdin palvelut ja hinta


 

Tiesitkö, että jo aivan suunnittelun alkumetreillä tehdään tärkeimmät päätökset monessa lopputuloksen kannalta merkittävässä asiassa?

Suunnittelun osuus hankkeesi kokonaiskustannuksista on eri lähteiden mukaan arvioitu olevan noin 10 %. Arkkitehtisuunnittelun ja pääsuunnittelun yhteisosuus tästä on noin 3-5 %.

Nämä ovat unelmasi tärkeimpiä prosentteja, joten valitsethan yhteistyökumppanisi huolella. Arkkitehdin hinta on sijoitus, joka määrittää unelmasi lopullisen muodon. 

Pyydä tarjous

Haluatko tutustua meihin tarkemmin?

Tutustu Arctilan arvoihin ja filosofiaan – tällaisia valintoja teemme arkkitehdin päivittäisessä työssä.

Arctilan arvot ja filosofia

Arctila on kahden hengen tiiviiksi hitsautunut tiimi – tutustu Tiinaan ja Lauraan, niin ymmärrät mistä arvomme kumpuavat.

Tutustu Tiinaan ja Lauraan

Kiinnostuitko Arctilan tavasta suunnitella rakennuksia, joissa käytännöllisyys yhdistyy harkittuihin aistimaailmoihin sekä luonnon ja ihmisen hyvinvointiin?

Mahtavaa! Meistä olisi ilo kuulla suunnitelmistasi lisää. Mikäli suunnittelet omakotitaloa, huvilaa tai loma-asuntoa, jätä yhteydenottopyyntö oheisella lomakkeella, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Pyydä tarjous

 


 

Meillä Arctilalla on myös joitakin periaatteita, joista emme tingi: 

  • Luontainen huolellisuus ja tarkkuus sekä monesta näkökulmasta katsotut ja loppuun asti harkitut suunnitelmat ovat Arctilan valtti.>> Meiltä saat vain tarkkoja ja viimeisteltyjä suunnitelmia, myös luonnosvaiheessa.
  • Arvostamme selkeyttä ja pyrimme jäsentelemään kaikki projektimme johdonmukaisesti. Tämä helpottaa sekä omaa työtämme että hankkeen edistymistä.>> Meiltä saat jokaiseen projektiin selkeät ja yksiselitteiset suuntaviivat kokonaisuuden hahmottamiseksi.
  • Teemme työtämme aina täydellä ammattitaidollamme, mutta haluamme oppia myös lisää.  Innostumme uusista asioista, opiskelemme jatkuvasti ja pidämme osaamisemme ajan tasalla alati muuttuvassa rakentamisen maailmassa.>> Meiltä saat ajantasaista tietoa.
  • Ympäristöasiat ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tärkeä osa Arctilan suunnittelua ja toimintatapoja. Kestävä ajattelu ja luontoarvot ovat väylä kohti kestävämpää rakennuskantaa ja tulevaisuutta, jonka suunnittelu on meille kunnia-asia.Luonto on inspiraation lähde ja hyvinvoinnin edistäjä.>> Meiltä saat näkökulmia valinnoista, joilla tuetaan luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
  • Rakennusten laadulla on iso rooli hyvinvoinnissamme.  Siksi haluamme nostaa omassa arkkitehtisuunnittelussamme erityisasemaanrakennetun ympäristön ja hyvinvoinnin yhteyden.>> Meiltä saat suunnittelua, jossa huomioidaan aistimaailmojen, estetiikan ja luontoyhteyden merkitys hyvinvointiin.

Lue lisää arvoistamme ja tutustu työtapoihimme

 

Lue Lisää

ARTIKKELIT | PÄÄSUUNNITTELU PÄHKINÄNKUORESSA | ARKKITEHTISUUNNITELUN VAIHEET